Virtaa Musiikista

Lisää

Virtaa Musiikista ry tuottaa ikäihmisille suunnattuja, tinkimättömän tasokkaita klassisen musiikin konsertteja. Yhdistyksen toiminnan lähtökohtana toimii ajatus siitä, että kulttuuri kuuluu kaikille. Musiikin voimaannuttavista vaikutuksista on nykyisin saatavilla runsaasti tieteellistä tutkimusaineistoa ja tiedetään, että musiikki aktivoi aivoja laaja-alaisesti. Musiikki lisää keskittymiskykyä, nostaa mielialaa, vähentää sekavuutta ja ahdistuneisuutta sekä parantaa muistin toimintaa*. Yhdistyksen konserteissa esiintyville taiteilijoille kaikki edellä mainitut musiikin aikaansaamat positiiviset vaikutukset ovat tulleet tutuiksi kuulijoilta saadun välittömän palautteen kautta. Esitysten jälkeisissä keskusteluissa kuulijat luonnehtivat usein konserteista saamiaan kokemuksia koskettavalla tavalla, mikä on paras todistus yhdistyksen toiminnan merkityksestä ja tarpeellisuudesta. Konserttien kesto on 40 – 60 minuuttia, riippuen kuulijoiden jaksamisesta, jota esiintyjät ovat harjaantuneet havainnoimaan konsertin aikana. Yhdistyksen konserteissa esiintyvät kitarataiteilijat Jyrki Myllärinen ja Rody van Gemert sekä sopraano Pia Freund.

Vuonna 2011 perustettu yhdistys on tähän mennessä (2022) tuottanut jo lähes 200 konserttia eri puolilla Suomea. Pääosa konserteista on toteutettu pääkaupunkiseudulla, missä myös yhdistyksen kotipaikka sijaitsee, mutta konsertteja on tehty myös muualla, kuten Lahdessa, Hämeenlinnassa sekä Virroilla ja Ruovedellä. Mikäli toivot Virtaa Musiikista ry:n taiteilijoiden tulevan konsertoimaan yksikköösi, voit olla yhteydessä yhdistyksen toiminnanjohtajaan Jyrki Mylläriseen. Tulevia kiertuehankkeita suunnitellaan tavallisesti syys – lokakuussa ja otamme mielellämme kiertueisiin mukaan uusia kohteita.

On ollut koskettavaa nähdä musiikin voima, kuinka se saavuttaa jopa sairaalavuoteessa paikalle tuodut kuulijat. Konserteista saatu palaute on ollut aina poikkeuksetta ylistävää – meille taiteilijoille se on antanut myös voimaa uskoa taiteen elähdyttävään mahdollisuuteen.

Pia Freund, oopperalaulaja

* Musiikin vaikuttavuus aivojen kuntoutuksessa. Duodecim 18/14